tiistai 28. heinäkuuta 2015

Helsingin visiitillä - Visiting Helsinki

Ainakin kerran kesässä täytyy päästä käymään Helsingissä. Pääkaupunkimme on ihana kesäkaupunki, kaunis, merellinen ja eloisa. Yleensä majoitumme hotellissa, mutta nyt saimme lainaksi ystävämme kaunista asuntoa Töölössä. Pari vuotta sitten vuokrasimme Lauttasaaresta asunnon kuukaudeksi, jotta saimme kokeilla millaista olisi asua Helsingissä. Mukavaahan se oli. Jatkuvasti oli tekemistä ja katsomista, oikein ahnehdimme kaikkea! Mutta sanottava on, että oli kuitenkin kiva tulla tuon kuukauden jälkeen takaisin oman kodin rauhaan. Jos voittaisin lottovoitossa, voisin harkita kakkosasunnon hankkimista Helsingistä. Jotkut maaseudulla tai pienemmissä kaupungeissa asuvistahan jo ovatkin hankkineet pääkaupunkiseudulta pienen asunnon "mökikseen".


Lauantaina kun saavuimme Helsinkiin oli ihan kelvollisen kaunis päivä. Siispä suuntasimme Esplanadille, jossa riittää aina hyörinää ja elämää. Kesäpäivää täytyy tietenkin juhlistaa kuohuvalla juomalla Kappelin terrasilla.



    Virkistäydyttyämme ihailimme  Helsinkiä Katajanokan maailmanpyörästä (Finnair Sky Wheel)           käsin. 
    
  

                Gondolin eli hytin seinät ovat siniset, joten kaupunki näkyy kuvassa sinisävyisenä.


Kauniina päivänä kannattaa ehdottomasti lähteä risteilylle. Vaihtoehtoja on monia. Me päädyimme tällä kertaa käymään Lonnan saarella, jonne pääsee lautalla seitsemässä minuutissa Kauppatorilta. Lonna on pieni entinen miinanraivaussaari, joka avattiin yleisölle viime vuonna vapaa-ajan saareksi. Saarelta löytyy Top Chef -tähti Jouni Rahikaisen luotsaama ravintola sekä kahvila ja terassi. Kahvilasta voi ostaa piknik-korin täynnä herkkuja ja nauttia sen sisällöstä rantakallioilla. Itse söimme ravintolassa maukkaan siika-fenkoli -annoksen.

Sunnuntaina sää oli harmaampi ja välillä hieman sataa tihuttikin. Tutustuimme Helsingin kaupungin museoihin kuuluvaan kauniiseen empiretyyliseen Hakasalmen huvilaan. Museossa on nyt meneillään näyttely nimeltä "Musiikkia! Kaupungin soivat muistot". Oikein viihdyttävä mukava näyttely ja kaikkiin kaupungin museoihin on muuten ilmainen sisäänpääsy.




Rakastan raitiovaunuja ja ajan niillä aina, kun sellainen kaupungista löytyy! Suomessa ajelu on ainakin vielä mahdollista vain Helsingissä. Toivottavasti Tampereen raitiovaunuhanke etenee ja ehkäpä myös Turku saa takaisin nuo ihanat kulkupelinsä eräänä päivänä. Ratikka 2 (entinen 3T) on klassinen turistireitti, jolla näkee paljon nähtävyyksiä. Myös linjat 4 ja 6 sisältävät mielenkiintoista nähtävää. Me menimme nelosella Munkkiniemeen ja ihastelimme siellä kauniita taloja ja merenrantoja. Meillä on käytössä HKL:n haltijakortti, jota voi ladata R-kioskeilla. Se on voimassa myös busseissa ja metrossa. 




Alvar Aallon kotitalo Munkkiniemen Riiihitiellä valmistui elokuussa 1936. Talo toimi sekä Aaltojen kotina että toimistona. http://www.alvaraalto.fi/riihitie.htm


Nälkäiseksi ei Helsingissä tarvitse jäädä. Ravintoloita on joka makuun ja ainoa vaikeus onkin, minkä paikan kulloinkin valitsee. Me päätimme käydä tutustumassa kulttuuri- ja taiteilijaravintola Eliteen. Nautimme Tauno Palon kermasipulipihvit ja paistetut perunat. Päältä päin annos ei ehkä ole kaikkein houkuttelevin, mutta maku korvasi tämän puutteen!

Maanantaina siivosimme asunnon ja pakkasimme tavaramme ja kävimme vielä syömässä ravintola Kaarnassa buffet-lounaan. Ravintolasta on mukavat näkymät Mannerheimintielle. Sitten lähdimme kotimatkalle tyytyväisenä pikku lomaseemme. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos viitsit esittää kommentteja tai kysymyksiä aiheeseen liittyen tai sen vierestä. Kiitos!

Palveluiden kartoittamista

Torreviejassa oli vuosien mittaan tullut tutuksi mistä saa mitäkin tuotetta ja palvelua. Zenia Bulevardin ostoskeskuksessa oli kaikki mahdol...