maanantai 4. tammikuuta 2016

Kirpeä pakkaspäivä

Tänään on ollut oikea kunnon talvipäivä. Pakkasta on Porissa nyt iltapäivällä -13. Aurinko paistoi päivällä ja mikä parasta: eilen satoi hieman lunta! Eihän sitä paljoa ole, mutta vähäinenkin lumi kirkastaa ja valaisee maisemaa mukavasti. Päiväkävelylle laitoin paksun untuvatakin alle fleecen, jalkoihin epäseksikkäät toppakengät ja käsiin rukkaset. Pipon yli vedin vielä hupun ja niin tämä viluhiiri tarkeni ulkoilla :) Otin mukaani pähkinöitä, mutta oravia ei näkynyt lainkaan. Missä lie lämmittelivät.

Syytä olisi kyllä tehdä pitempiäkin lenkkejä, sillä taas klassiseen tapaan tuli joulun aikaan syötyä liikaa. Myös jooga, jumppa ja kahvakuulailu on jäänyt Suomessa kokonaan väliin ja olo on jotensakin turpea... No, uusi vuosi, uudet kujeet! Lupauksia en tehnyt, mutta ilman niitäkin aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Vuosi alkaa perinteisesti tipattomalla tammikuulla. Samalla ruokavaliota kevennetään ja liikuntaa lisätään. Liityin noin kuukausi sitten Instagramiin ja sekin innostaa lähtemään ulos kylmemmälläkin säällä. Aina kun löytyy jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Tuossa blogin sivussa on linkki Instagramiin, jotta jos jotakuta kiinnostaa käydä katsomassa otoksiani, niin siitä vaan!



                        Eilen iltakävelyllä oli suorastaan satumaista, kun satoi lunta. Sitä olen kaivannut.



Tämän valoteoksen nimi on "Vetovoima" ja se on yksi Porin suosituimmista julkisista taideteoksista. Se pystytettiin alunperin 1999 ja sen piti olla tilapäinen teos. Suuren suosion vuoksi se sai jäädä paikoilleen, mutta teknisistä syistä se purettiin 2014. Seuraavana vuonna teos palasi kunnostettuna paikoilleen.




                  Kokemäenjoki alkaa pikku hiljaa jäätyä ja tämä estää hyydetulvan syntymisen.


Talvista koivikkoa

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia retkijuttuja. Monet niistä tuttujakin paikkoja. Meillä on suunnitteilla matka Alicanteen, tai oikeestaan sinne Torreveijaan, kun siellä on ainut hotelli, missä on vapaita huoneita. Matka ois tarkoitus tehdä maaliskuun alkupäivinä. Millaiset siellä on silloin kelit. Tietysti nekin on ilmoista kii :D mut noi pääsääntöisesti. Oli mukava kulkea mukanasi retkillä.

    VastaaPoista
  2. Hei Amalia! Kiva, että juttuni kiinnostivat sinua. Paljonhan Costa Blancalla on katseltavaa. Nyt Torreviejassa on ollut poikkeuksellisenkin lämmintä ajankohtaan nähden, päivällä 20 asteen tuntumassa. Maaliskuu on espanjalaisittain keväinen. Tilastojen mukaan viime maaliskuun päivälämmpötila vaihteli 14 - 32 asteen välillä. Tässä linkki: http://www.accuweather.com/fi/es/torrevieja/306480/month/306480?monyr=3/01/2015. Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onko siellä Alicanten tienoolla samanlaista suomalaiyhteisöä, kun Fuengirolassa, että on suomalainen sitä ja tätä?

    VastaaPoista
  4. Hei, on toki. Tästä linkistä löydät paljon tietoa: http://www.torrevieja.fi/
    Torreviejassa on suomiseura, joka järjestää monenlaista toimintaa, kielikursseja ja retkiä yms. On suomikauppaa, suomenkielisiä palveluita löytyy kampaajasta lakimieheen ja kaikkea siltä väliltä. Seurakunnalla on toimintaa...

    VastaaPoista

Kiva, jos viitsit esittää kommentteja tai kysymyksiä aiheeseen liittyen tai sen vierestä. Kiitos!

Suomi Areenan tunnelmia

Alkuviikko on ollut Suomi Areenan myötä kiireinen. Tapahtumia on riittänyt ja monenlaista mielenkiintoista asiaa on ollut käsittelyssä sekä...