perjantai 21. huhtikuuta 2017

Uskomaton näyttely Palazzo Grassi Punta della Doganan nykytaidemuseossa

Vaikka emme tällä kertaa kiertäneetkään museoita, yksi taidenäyttely täytyy joka kerta kuitenkin nähdä. Valitsimme kutakuinkin sattumanvaraisesti Palazzo Grassi Punta della Doganan nykytaidemuseon. Itse rakennuskin on hieno v. 1682 valmistunut tullirakennus ja tämänkertainen näyttely oli upea spektaakkeli, jonka oli luonut englantilainen taiteilija nimeltään Damien Hirst. Hirst on tunnettu mm. luonnoshistoria-sarjasta, jossa hän esittelee formaldehydiin säilöttyjä eläimiä. Yksi niistä on nelimetrinen tiikerihai vitriinissä. Työtä on ylistetty 1990-luvun brittiläisen taiteen ikoniksi ja BritArtin symboliksi. Vuonna 2007 Hirstin teos Lullaby Spring huutokaupattiin 14,4 miljoonan euron hintaan, mikä on kallein teoksesta taiteilijan vielä eläessä maksettu hinta. Teos kuuluu sarjaan "lääkekaappeja", joista tässä nimenomaisessa on sisällä 6136 käsin maalattua pilleriä.

Venetsian näyttelyn nimi on Treasures from the Wreck of the Unbelievable. Hirst on luonut tarinan ajanlaskumme alussa uponneesta valtavasta aluksesta nimeltä Unbelievable. Sen mukana vajosi meren pohjaan valtava taideaarteisto, jonka oli koonnut upporikas entinen orja Cif Amotan II. Hirst on luonut todellisen fantasian aidoilta näyttävine videoineen, joissa aarteita nostetaan merenpohjasta. Se luo illuusion, että kaikki on todellakin tapahtunut. Suuret salit ovat täynnä valtavia mielikuvituksellisia patsaita tarinoineen niiden taustasta. Patsaisiin on tarttunut merenpohjasta koralleja ja simpukoita, jotka ovat todellisuudesssa synteettisiä. Kaikkea on vaikea kuvailla, mutta ehkäpä valokuvista välittyy jotain tuosta näyttelystä. Lisää näyttelystä voit lukea täältä.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos viitsit esittää kommentteja tai kysymyksiä aiheeseen liittyen tai sen vierestä. Kiitos!

Palveluiden kartoittamista

Torreviejassa oli vuosien mittaan tullut tutuksi mistä saa mitäkin tuotetta ja palvelua. Zenia Bulevardin ostoskeskuksessa oli kaikki mahdol...