lauantai 18. helmikuuta 2017

Isla Bastimentos

Kymmenen minuutin venematkan jälkeen on Bastimentoksen saarella (Isla Bastimentos). Paatit tulevat Old Bankin kylän satamaan. Kylän rantaa kiertää betonikäytävä ja sitä pitkin on hyvä kulkea ja katsella paikallisten elämää ja ihailla merimaisemia. Kannattaa kivuta ylös kukkulalle, josta näkymät ovat kaikkein parhaimmat. Kun jatkaa tarpeeksi ylös, saapuu ravintola Coco Hillille. Paikka on käymisen arvoinen. Se on vegaaniruokaa ja -juomia tarjoileva persoonallinen pikkuravintola upeilla viidakkonäkymillä. Paikan omistaja on pirteä australialaisnainen, joka kertoo mielellään elämästään. Hän on kierrellyt paljon maailmalla ja lopulta päätynyt Panamaan, jossa kokee saavanasa kaiken mitä haluaa. Hänellä on seuranaan eläimiä ja lisäksi satunnaiset kulkijat voivat yöpyä hänen luonaan. Myytävänä on luonnonmukaisia tuotteita: öljyjä, teetä, mausteita ym. sekä käsintehtyjä koruja. http://cocohill.net/

Söimme kevyen kasvislounaan ja laskeuduimme sitten takaisin alas satamaan, josta otimme venekyydin Red Frog beachille. Alue on luonnonsuojelualuetta ja sinne on 5 dollarin pääsymaksu. Viidakon läpi kulkee polku, jonka varrella voi bongailla apinoita, laiskiaisia ja kaimaaneja. Me emme nähneet kuin korkealla ison puun latvustossa olevan kookkaan boan. Siellä se köllötteli tyytyväisenä. Polku päätyy kauniille rannalle, josta voi myös ostaa virvokkeita. Punaisia myrkkynuolisammakoita, joista paikan nimi tulee, ei näkynyt. Alue on kuitenkin ainoa, jossa näitä eläimiä tavataan. Aallokko oli melko kovaa, joten varsinaisesta uimisesta ei tullut mitään, mutta virkisti kuitenkin kastautua ennen paluumatkaa.

Idyllisissä maisemissa liikkuessa ei voisi uskoa, että tässäkin paratiisissa on käärmeensä. Enkä tarkoita  tällä boakäärmeitä, ne pysyvät kyllä omissa oloissaan. Kuulimme suomalaispariskunnalta, joka kiertelee Väli-Amerikkaa ikävän asian. He viettivät muutaman yön Bastimentoksen saarella ja olivat kuulleet tapauksesta, jossa nuori amerikkalaisnainen oli kadonnut päiväretkellään saarella  Hänet oli löydetty muutaman päivän päästä kuolleena kuristettuna omaan uimapukuunsa. Hän oli tullut pääsaarelta Old Bankiin ja kävellyt sieltä Wizard rannalle ilmeisesti jatkaakseen sieltä Red Frog Beachille päin. Tälle polulle hänen elämänsä päättyi. Olemme seuranneet tapauksen uutisointia, mutta mitään edistystä tutkinnassa ei ole tähän mennessä tapahtunut. Linkki tapauksen uutissivuun.

Alun perin mekin ajattelimme kävellä parin kilometrin matkan Old Bankista Wizard-rannalle, mutta eipä enää houkutellut. Tienviitassakin luki, että älä ota arvoesineitä mukaan. Paikallisetkaan eivät kuulemma kävele siellä ilman viidakkoveistä, machetea! Korostan, että olemme tunteneet olomme täysin turvalliseksi koko Panaman lomamme ajan, mutta tervettä järkeä kannattaa käyttää. Pimeällä liikkuminen syrjäkaduilla kaupungeissa on turvallisuusriski, samoin kuin yksinään (kaksistaan) liikkuminen viidakkoseudulla. Etukäteen kannattaa lukea matkailijoiden kokemuksia ja viranomaistiedotteita. Näin välttyy tarpeettomilta riskeiltä.















2 kommenttia:

  1. Maisemat ovat kyl kohillaan. Ikäviä nuo tuollaiset jutu, kun turvallisuuden tunne katoaa.

    VastaaPoista
  2. Ihanat maisemat täällä on. Olen nauttinut suuresti olostani. Mutta alkaa olla pian kotiinlähdön aika.

    VastaaPoista

Kiva, jos viitsit esittää kommentteja tai kysymyksiä aiheeseen liittyen tai sen vierestä. Kiitos!

Palveluiden kartoittamista

Torreviejassa oli vuosien mittaan tullut tutuksi mistä saa mitäkin tuotetta ja palvelua. Zenia Bulevardin ostoskeskuksessa oli kaikki mahdol...