Varasimme hotellin respasta taksin, joka vei meidät pääkaupunki Port Luisiin, jonne on tunnin ajomatka. Aluksi oli tarkoitus olla perillä kolme tuntia, mutta huomasimme, että kasvitieteellinen puutarha sijaitsee lähellä Port Luisia, joten sovimme kuskin kanssa, että ollaan vain kaksi tuntia kaupungissa ja tunti puutarhassa. Viiden tunnin retkelle tuli hintaa noin 80 €. Matkalla oli kiva katsella saaren pohjoisosan luontoa, jota hallitsi sokerisuokoviljelmät, sokeriruokoa viljellään koko maassa.
Päätös lyhentää kaupungissa oloaikaa osoittautui hyväksi. 1735 perustettu
Port Luis ei ole mielestäni kovinkaan mielenkiintoinen kaupunki. Paljon ihmisiä ja autoja, huonokuntoisia jalkakäytäviä ja vähän mitään katseltavaa. Kävimme kauppahallissa, joka on kyllä värikäs kauppapaikka. Opaskirja mainosti vanhaa kaunista teatteritaloa. Etsimme sitä ja kävelimme ensin ohi, koska emme huomanneet, että rakennus on peitetty remontin vuoksi, siitä ei näkynyt kuin vähän yläkerrosta ja kattoa. Muutenkaan ei kaupungissa ole kovinkaan paljon viehättäviä rakennuksia. Yhden puiston löysimme, jossa oli kauniita vanhoja puita. Lähdimme mielellämme paluumatkalle ja pysähdyimme tunniksi kasvitietelliseen puutarhaan.
Sir Seewoosagur Ramboolam Botanic Garden tunnetaan paremmin nimellä
Pamplemousses (pamplemousse on suomeksi greippi) ja se on 37,5 ha laajuinen. Puutarhan perusti
Pierre Poivre 1767. Puutarhaan on kerätty kasveja ympäri maailmaa. Kasveja on kaikkiaan yli 500. Alueella kasvaa paljon erilaisia puita, mm. yli 80 palmulajia. Ainutlaatuinen
talipot-palmu voi kasvaa 25 metriseksi, jopa 80 vuotta. Se kukkii ja kuolee sen jälkeen. Puutarhan sisäosat on omistettu lääke- ja alkuperäiskasveille sekä yrteille ja orkideoille. Puutarhan ylpeytenä pidetään
Amazonin jättilumpeita, joiden valtava lehti kannattaa jopa viiden kilon painon. Alkuperäistä Mon Plaisir -kartanoa ei enää ole, mutta samanniminen 1850 rakennettu rakennus on remontoitu joitakin vuosia sitten. Puuutarhan kotisivuilta löydät lisää tietoja ja kuvia:
ssrbg.govmu.org
 |
| St Luis cathedral |
 |
| Company gardens |
 |
| Värikäs kauppahalli |
 |
| Government house |
Hieno paikka. Luonto on paras ��
VastaaPoistaKiitos kommentista! Oli kyllä kaunista luontoa.
VastaaPoista