lauantai 6. lokakuuta 2018

Perillä paratiisissa!


Pääsimme perille Mauritiukselle! Matkasimme ensin junalla Porista Helsinkiin, jossa yövyimme lentokenttähotelli Glossa. Aamulla 9.20 oli edessä lento ensin Pariisiin. Tämä lento oli aikataulussa. Jatkolennon Mauritiukselle piti olla viiden tunnin päästä, mutta se olikin myöhässä vielä toiset viisi tuntia. Näin ollen päivä kului rattoisasti Charles de Gaulle -lentokentällä. Saimme sentään ateriakupongit hyvityksenä myöhästymisestä. Kone oli pitänyt jostain syystä siivota perusteellisesti. Olisiko siellä ollut jotain hyönteisiä, koskapa se desinfioitiin ja sen jälkeen tuuletettiin monta tuntia. Kun olimme vihdoin koneessa ja rullasimme kiitoradalle, kapteeni kuulutti, että nyt on jotain teknistä vikaa ja kone täytyy tutkia. Meni toista tuntia aikaa kunnes saimme luvan jatkaa. Loppu sujui onneksi hyvin ja olimme seuraavana päivänä aamupäivällä perillä Mauritiuksella. Pikkubussikyyti Jalsa Beach -hotelliin kesti tunnin verran.
Hotellissa menimme heti lounaalle ja sitten suihkuun huuhtelemaan matkapölyt pois. Onneksi saimme koneessa nukuttua useita tunteja, joten väsymys ei ollut kovin voimakasta. Ilta kului paikkaan asettumiseen ja ympäristöön tutustumiseen. Kunnon yöunien jälkeen vietimme päivän rannalla, joka on heti allasosaston takana. Täällä on ihanan kirkasta turkoosia vettä ja valkoista puuterihiekkaa. Vesi on lämmintä, mutta kuitenkin virkistävää. Ranta on matala ja laskuveden aikaan vieläkin matalampi. Pitää kahlata pitkälle, jotta voi uida. Mutta onhan meillä aikaa. Uimatossut on hyvät olla, sillä pohjassa on jonkin verran teräviä korallinkappaleita. 
Huoneemme on tilava ja vuode tosi leveä. Kylpyhuone on myös iso ja siinä on erillinen suihkutila. Meillä on kaksi parveketta, joista isompi tosin on kalustamaton. Netti toimii tyydyttävästi. Alueella on rauhallinen tunnelma ja viihdymme tosi hyvin. Ruoka on ihan maukasta ja henkilökunta ystävällistä, muttei tunkeilevaa. Täällä lomailee paljon ranskalaisia ja brittejä, jonkin verran saksalaisia ja muita eurooppalaisia. Me olemme tällä hetkellä ainoat suomalaiset!
Täällä on tosi paljon lintuja ja ne lauluineen tuovat oman tärkeän osansa paratiisin tunnelmaan. Olen huono tunnistamaan lintuja, mutta yhden tunnistin heti ensi silmäyksellä: varpusia pyrähtelee runsaasti. Mustarastaan tunnistin myös oitis.  No, googletuksen jälkeen opin, että punainen kaunis pikkulintu on madagaskarinkutoja ja keltainen siivekäs taas kyläkutoja. Sitten on tosi hauskan näköisiä punaposkibulbuleja. Ne on tuollaisia pikku punkkareita. Tällaisia lintusia lentelee tässä hotellin alueella ja varmaan bongailen retkillä niitä lisää.






Tämä kuva on otettu polkuveneestä, joita saa käyttää ilmaiseksi. Myös kanootteja saa vapaasti lainata. 


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat postaukset