sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Sierra Espunan kansallispuisto

Ajelimme eilen Sierra Espunan kansallispuistoon, joka sijaitsee Murcian maakunnassa. Matkaa kertyi kotoa noin 100 km. Perillä odottivat upeat vuoristomaisemat! Ilma oli aurinkoinen ja kirkas ja lämpötila 20 asteen paremmalla puolella, tuulta ei lainkaan. Aivan täydellinen ulkoilusää siis. Ajoimme kapeaa kiemuraista tietä ylös kahdeksisen kilometriä alueen vierailukeskukseen saakka. Siellä oli näyttely alueen kasveista ja eläimistä ja mukaan sai myös kartan. Vierailukeskus on nimetty Ricardo Codorniuksen mukaan, jota kutsutaan puiden apostoliksi. Koska päivä oli joutunut jo puoleen päivään, päätimme mennä ensimmäiseksi syömään kilometrin päässä olevaan ravintolaan. Kylläisenä jatkoimme eteenpäin kastelukanavapolkua pitkin. Olipa todella hauska löytää tällainen pieni "levada", jollaisiin olemme tottuneet lukuisilla Madeiran matkoillamme. Kävelimme niin pitkälle kuin kastelukanavaa jatkui ja sitten palasimme isompaa polkua pitkin takaisin keskukseen.

Puisto on kaikkiaan lähes 17 ha, joten siellä voi viettää aikaa pitempäänkin. Meitä tuli vastaan paljon pyöräilijöitä sekä retkeilijöitä rinkat selässä. Talvisin on viileää ja luntakin saattaa joskus sataa. Nyt oli vielä täysi kesä. Puuston enemmistön muodostavat erilaiset männyt, jotka näyttivät kauniilta syvän sinistä taivasta vasten. Eläimiä emme tavanneet muutamaa perhosta lukuun ottamatta, mutta siellä elelee kyllä runsas eläimistö mm. oravia, villisikoja, villejä lampaita (mufloneja), kotkia ja käärmeitä. Olipahan hauska ja virkistävä päivä. Mukava kun niinkin läheltä Torreviejaa löytää näin upeita kohteita!


















2 kommenttia:

Kiva, jos viitsit esittää kommentteja tai kysymyksiä aiheeseen liittyen tai sen vierestä. Kiitos!

Suomi Areenan tunnelmia

Alkuviikko on ollut Suomi Areenan myötä kiireinen. Tapahtumia on riittänyt ja monenlaista mielenkiintoista asiaa on ollut käsittelyssä sekä...