Hotellin aula ja muut yleiset tilat ovat kauniita, mutta itse asuinhuone oli kyllä jo hieman kulahtanut. Vanha kokolattiamatto ei ollut ajanmukainen ja parvekkeen liukuovea ei saanut kokonaan kiinni. Tuuli lonksutteli sitä sitten pitkin yötä. Olimme 11.kerroksessa ja sieltä oli alas kallioille huimaavat näkymät kuten lopussa olevasta videosta voi nähdä. Vuoteet olivat leveät ja patjat mukavat, samoin kylpyhuone oli siisti ja melko tilava. Olisimme menneet syömään á la carte -ravintolaan, mutta se oli harmiksemme suljettu ja jouduimme tyytymään buffet-pöydän antimiin. Saunominen (erillismaksu) ja uiminen oli mukava kokemus ja puutarha on todella kaunis ja viihtyisä paikka oleskella pidempäänkin.
Vuosi alkaa olla lopuillaan, joten toivotan teille oikein riemukasta vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2019! Me menemme juhlimaan vuoden vaihtumista saaren eteläosaan, tästä raportoin sitten palattuamme!





































































