sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Bonsaipuita ja virkattuja puidensuojia

Kierreltiin lauantaina kaupungilla ja satuttiin huomaamaan Bonsai-näyttely, joka oli auki viimeistä päivää ja sinne oli vielä ilmainen sisäänkäynti. Bonsai on ruukussa kasvatettava puu ja nimi bonsai on japania ja tarkoittaa ruukkuistutusta. Periaatteessa mikä tahansa puu voidaan kasvattaa bonsaiksi. Tarkoituksena on leikkaamalla juuria ja oksia kasvattaa taimesta luonnossa kasvavaa puuta muistuttava miniatyyripuu. Harrastus vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Olisi itsellekin mieluinen harrastus, mutta silloin pitäisi kuskata bonsaita Teneriffan ja Suomen välillä lentokoneessa, eipä taida tulla mitään :) Typistämällä oksia saadaan puun kokoa ja muotoa ohjattua. Puun juurelle laitetaan yleensä pikkukiviä tai sammalta. Näyttelyssä oli usean kasvattajan bonsaita, toinen toistaan komeampia. Taustalla soi rauhallinen japanilainen musiikki. Oikein miellyttävä kokemus.



Oma suosikkini: miniatyyriomenapuu!

Tällä bonsailla on tuulen tuivertaman näköiseksi ohjattu kasvu.

Japaninvaahtera







Playa Jardinilta kadun yli ylöspäin kävellessä satuttiin pikkupuistoon, jossa puut olivat saaneet virkattuja suojia. Hauskan näköistä, tätähän harrastetaan myös Suomessa. No Suomessahan puut varmasti kaipaavat lämmintä ylleen, mutta täällä ne toimivat vain koristeina :)


Taiteilija työn touhussa.

Lyhtypylväskin oli saanut peitteen.

Mikäs se sieltä kaktuksen keskeltä kurkistaa!


Punta del Vientolla kansanmusiikkiryhmä oli saanut runsaan yleisön esitykselleen:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti