torstai 28. kesäkuuta 2018

Raaseporin rauniolinna ja Villa Schildt

Nyt piti päästä jälleen tien päälle. Kevät ja alkukesä on köpötelty kotosalla ja lähiympäristössä, mutta isännän kipsi poistettiin kolmisen viikkoa sitten ja kävely alkaa päivä päivältä sujua paremmin. Ei sillä mitään maratoneja vielä vedetä, mutta autoreissulle päätettiin lähteä. Ajeltiin kohti Tammisaarta ja käytiin ensin Raaseporin rauniolinnassa. Sää on järkyttävän kylmän juhannuksen jälkeen taas komean kesäinen. Tosin ei pitkään, mutta päivä kerrallaan...

Raaseporin keskiaikainen linna on ihan komeaa katseltavaa. Auton jätät parkkipaikalle ja kävelet 200 m lipunmyyntirakennukseen (liput 7 € alle 12 v. 3€) ja jatkat siitä linnaan. Portaita ja epätasaisuuksia on runsaasti, mutta kunniakkaasti meidän kuntoutuja siellä tarpoi. Ylhäältä tornista on komeat näkymät ympäröivään vehmaaseen maalaisympäristöön. Linna mainitaan historiankirjoissa ensimmäisen kerran 1378 ja se rakennettiin alun perin saarelle. Maankohoamisen vuoksi linna on nykyään sisämaassa ja sitä ympäröivä joki on surkastunut kapeaksi uomaksi. Linnaa on restauroitu 1800-luvun lopulta alkaen useaan otteeseen, viimeinen korjaus saatiin valmiiksi 1988. Kierroksen jälkeen maistui jäätelö ja kahvi Linnavoudin tuvassa. Sieltä saa kahvin lisäksi myös ruoka-annoksia ja halutessaan alkoholijuomia.








Linnasta on lyhyt matka Tammisaareen. Siellä kävimme viime kesänäkin (postaus tuosta matkasta on täällä.), mutta nyt oli ihan pakko tulla uudestaan. Syynä on se, että Villa Schildtissä järjestetään esittelykierroksia tänä kesänä kolmen viikon aikana. Luin asiasta Hesarista ja olin oitis yhteydessä Villa Schildt säätiöön, josta sain ohjeet milloin kierrokset tulevat nettiin varattavaksi. Eilen uutisissa kerrottiin, että esittelyajat menivät kuin kuumille kiville. Aikaisemminhan taloon ei ole päässyt sisälle tutustumaan. Alvar Aalto on suunnitellut tämän Göran ja Christine Schildtin kotitalon ja se valmistui 1970. Samassa pihapiirissä toimii myös Göran Schildtin elämäntyötä esittelevä museo. Ikävä kyllä talon sisällä ei saanut kuvata. Miehensä kuoleman (2009)  jälkeen Christine Schildt on asunut siellä, mutta on nyt muuttanut pois.

Talo on pieni, mutta upea. Yhtymäkohtia Villa Maireaan on runsaasti, joskin Schildtien talo on vaatimattomampi. Kaikkialla näkee mestarin loppuun asti hiotun käden jäljen. Tontti on tasamaata, mutta Aalto halusi tapansa mukaan sisätiloihin portaita. Eteisestä noustaan muutama porras aulatilaan ja siitä edelleen yläkertaan, jossa on olohuone. Olohuoneesta on näkymät puistoon ja merelle sekä käynti nyt jo huonokuntoiselle parvekkeelle. Alakerrassa on keittiö/ruokasali, työhuone ja makuuhuone. Sauna on rakennettu erilliseksi tilaksi, johon on katetun käytävän kautta kulku ja kadulle näkösuojaa antaa korkea säleikkö. Talo on sisustettu Artekin huonekaluin ja siellä on runsaasti taidetta sekä Kreikasta että muualta maailmasta tuotuja muistoja. Kreikka ja tarkemmin sanottuna Leroksen saari ovat Schildteille tärkeä . Siellä heillä on talo, jossa Christine yhä viettää osan vuodestaan.

Jos tämä rakennus kiinnostaa teitä kannattaa seurata, jos vierailuaikoja tulee lisää (http://www.villaschildt.fi/fi/). Sain sen kuvan, että näin saattaa jossain vaiheessa tapahtua. Kierroksemme veti Villa Schildt -säätiön toiminnanjohtaja Jennifer Dahlbäck, joka tuntee talon historian ja kuvailee sitä elävästi. Selostus tapahtuu englanniksi.




Talo sisäpihan puolelta kuvattuna, edustalla lummelampi.

Piharakennuksen tarassi

Oikealla keittiön ovi, vasemmalla saunarakennus.


Yövymme Tammisaaren kaupunginhotellissa, joka sijaitsee hyvällä paikalla rantakadun varrella. Edessä on puistikko ja uimaranta. Hotellilta on lyhyt kävelymatka idylliseen vanhaan kaupunkiin. Pakko todeta, että rakennus on jo parhaat päivänsä nähnyt. Kaikki on melkoisen nuhjaantunutta ja kulunutta. Huoneemme ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa on kyllä suuri ja parvekkeelta on kauniit näkymät. Huoneistossa on erillinen suuri makuuhuone, jossa on myös kirjoituspöytä. Eteistilat ovat hulppeat ja siellä on peräti kaksi lipastia ja suuri vaatekaappi. Olohuoneessa on sohvaryhmä, televisio ja jääkaappi sekä ilmalämpöpumppu.  Kylpyhuone on pieni ja siellä on ikävä haju. Vedenkeitintä ei ole ja pyyhkeet ovat ohuet. Hintaa yöpymisellä aamiaisineen on 150 € eli melko paljon tasoon verrattuna. Käytävän varressa on seinässä suuri kuva jostain miljoonakaupungista pilvenpiirtäjineen. Kannattaisi tehdä pikaisesti täysremontti ja luoda tiloihin pikkukaupungin tunnelmaa ja historiaa!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti