Alkuviikko on ollut
Suomi Areenan myötä kiireinen. Tapahtumia on riittänyt ja monenlaista mielenkiintoista asiaa on ollut käsittelyssä sekä myös viihteellistä tarjontaa on ollut saatavilla. Areena jatkaa perjantaina klo 15.00 MTV-lavalla torilla alkaviin päättäjäisiin saakka.
Porin superviikko kiihdyttää tahtiaan tänään starttaavien Kirjurinluodon jazzkonserttien myötä. Sää on tänään pilvinen, mutta poutainen. Itseäni kiinnostaa tämän päivän esiintyjistä eniten
Tuomari Nurmio, jonka tuotantoa olen seurannut ja ihaillut pienen ikäni.
Eilen sää oli upean kesäinen ja Porin tori oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka olivat tulleet seuraamaan Tasavallan presidentin haastattelutuntia. Menin paikalle varttitunti ennen h-hetkeä, mutta jouduin jättäytymään suosiolla taakse, josta pienenä ihmisenä näin vain vaivoin Sauli Niinistön (screeniltä hieman paremmin).
Raatihuoneen puistoon alkoi kertyä ihmisiä jo hyvissä ajoin ennen 18.30 alkavaa ilmaiskonserttia. Tuntia ennen olivat penkit jo täynnä, muuten olisi päässyt hyville paikoille lähelle lavaa seisomaan tai omille tuoleille. Emme kuitenkaan jaksaneet odotella tuntia vaan menimme virvokkeille Raatihuoneen kellarin terassille. Palattuamme hieman ennen konsertin alkua, puisto oli tietenkin ihan täynnä. Nyt en nähnyt vilaustakaan esiintyjistä, mutta mitäpä siitä. Musiikki kuului ja tunnelma oli korkealla. Pääesiintyjä oli lahjakas
Saara Aalto, jonka upea ääni kiiri lämpimässä kesäillassa kauniina. Muita esiintyjiä olivat
Irina ja
Mikko Kuustonen.
 |
| Raatihuoneen puiston Purje-lava |
 |
| Hyvinvointikeskustelua Purje-lavalla. Keskustelijoina mm. uusi perhe- ja peruspalveluminsiteri Annika Saarikko |
 |
| Opiskelijoiden arkkitehtikisan voittajateos Aika-lava. |
 |
| Trump, Putin, Brexit - presidenttikeskustelussa Antinkatu 5:ssä Matti Vanhanen, Li Andersson ja Ilkka Kanerva. |
 |
| Eetunaukion lavalla keskusteltiin mm. roboteista. |
 |
| BEPOP-lava |
 |
| Kaupungintalon pihalla käsiteltiin tuulivoimaa. |
 |
| MTV-lavalla Porin torilla oli porukkaa kuin pipoa presidentin haastattelutunnin aikana. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti