sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Pikku etelänlomasella

Meidän oli tarkoitus mennä pariksi yöksi Gomeralle ja jatkaa sitten Playa de las Americasissa toiset kaksi yötä. Sain kuitenkin sen verran ärhäkän nuhan, että peruin Gomeran hotellin ja menimme vasta Americasiin olon jo parannuttua.

Olimme tutussa Catalonia Oro Negro -hotellissa. Saatiin remontoitu hieno huone 9. kerroksesta. Sää oli mitä parhain, tosin toisena päivänä tuuli yltyi emmekä viihtyneet rannalla pöllyävän hiekan vuoksi. Menimmekin merivesialtaille, jossa oli mukava paistatella päivää ja uiskennella. Söimme lounassalaatit alueen vastapäisellä puolella olevassa ravintolassa, jossa trubaduuri esitti mukavaa musiikkia.

Hotellissa on lämmitetty uima-allas, joten uiminen olisi mukavaa sielläkin. Aamiaisbuffee on monipuolinen ja maukas. Gomeralla oli muuten yksi koronavirustapaus, kun saksalainen turistiporukka evakuoitiin paikalliseen sairaalaan tarkkailuun. Yksi heistä oli ollut Saksassa ennen matkaa tekemisissä koronavirustartunnan saaneen henkilön kanssa ja viranomaiset olivat informoineet tästä Gomeran viranomaisia. Yksi henkilöistä todettiin viruksen kantajaksi ja tapaus oli Espanjan ensimmäinen. Saapa nähdä miten tämä virus jatkaa leviäimistään maailmassa. Meillä on tarkoitus mennä syyskuun alussa Singaporeen ja jatkaa sieltä Balille, Finnairin edestakaiset lennot Singaporeen on jo hankittu. No toivotaan, että tilanne paranee ja päästään reissuun. Kyseessä on meidän 45-vuotishäämatka1

Näkymä parvekkeelta. Gomeran saari näkyy hyvin.